Kyllä se on vaan niin ihanaa olla äiti :)
Tietysti meidänkin ja varmasti muidenkin arjessa on hetkiä jolloin pinna palaa ja ärsyttää, mutta aina se lapsen hymy (meillä ei kyllä vielä hymyillä... paitsi silloin kuin tulee pisu) tai hetki kun pikkuinen nukahtaa syliin. Oma kulta on suloisin ja rakkain.
Mammani (äitiniäiti) on sitten kummallinen kapistus. Siis ihan oikeasti... Hän soitti minulle sairaalaan samana iltana kun aamulla oli Veeti syntynyt. Mamma sitten kysyy että "Rakastatko sinä nyt sitä lastasi?" äänen sävy oli aivan kuin hän ei jotenkaan uskoisi että kykenisin rakastamaan omaa lastani. Olen kyllä tottunut että hän päästää suustaan juuri sen mitä sylki suuhun tuo, mutta silloin meinasi keittää, että joku voikin kysyä jotain tuollasta. Voin vain kuvitella miltä tuntui äidistäni kun tämä sama mamma totesi minun synnyttyä "Kyllä on romuluinen lapsi, ei tule kaunis tyttö tuostakaan" ... .... Nyt vanhempani ja isovanhempani ovat tulossa meille kylään viikonloppuna... kyllä sitä taas odotetaan innolla kun saan kuulla miten väärin pidän lastani ja enkö minä osaa edes vaippaa vaihtaa.
Muistutus tälle päivälle: -hanki mamman puheet suodattava siivilä-
Miten Äiti kesäkuntoon projekti etenee?
Ja entäs paino?
Painoa on mutta ei mitään aavistusta minkä verran :D Meillä ei ole henkilövaakaa, joka on ehkä ihan hyväkin mielenterveydelleni tässä kohtaa. Olen aina ollut hyvin tarkka painostani ja raskausaika oli minulle aika painajainen kun painoa tuli lisää sellaiset 12 kiloa :O Luulen kyllä että suurin osa siitä jäi synnärille (joka muuten muisti minua laskulla heti seuraavana päivänä kun olin päässyt kotiin kiitooos ^^).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti